I’ve been watching, I’ve been waiting, In the shadows all my time

datePosted on 00:47, tammikuu 28th, 2012 by Jere

Hyvää perjantain ja lauantain välistä yötä kaikille!

 

Mä heräsin aamulla puoli kuuden aikaan hirveeseen vatsakipuun ja juoksin vessaan. Ei hätää, en ala kertoa siitä sen enempää :D Vatsa oli kipeä/arka koko päivän, mutta oksentanut en ole! Kouluun en “päässyt” (ja jälkikäteen olen todella iloinen siitä, teki niin hyvää olla ylimääräinen päivä kotona kaukana siitä strssivankilasta).

Nukuin siis viime yönä 6,5 tuntii ja olen nyt ollut hereillä yhtä pötköä 19 tuntia = vähän huonompi juttu! Hirveä synkistely fiilis tuli, kun puhuttiin kaverini kanssa, että mitä tulevaisuudelta ja mihin tässä elämässä päätyy. Olen rakastanut musiikkia yli kaiken ihan pienestä pitäen, aluksi kuuntelin taukoamassa Fröbelin palikoita ja siihen sitten tullut milloin mitäkin uutta.

Olen myös pienestä pitäen haaveillut bändistä. Olen aina halunnut bändin/bändiin ja kiertää ympäri ämpäri keikkaillen ja soittaen ihmisille musiikkia. Mutta entä sitten tarkemmin?

Pienenä lauloin aina hirveästi ja laulamista rakastan edelleen. Siinä on vain se ongelma, että ääneni on ihan kamala! Ei se kotona tai kavereiden kanssa laulamisa (SingStarilla tai muuten vaan) estä, mutta ei sillä tulla koskaan pääsemään kuin lehdistön ym. median haukuttavaksi netissä.

Entä sitten kitara? Lelukitaroita olen pienestä pitäen rämpytellyt myös ja siitä tykkäsin myös paljon. Aloin myös harrastamaan kitaran soittoa, mutta muutaman vuoden jälkeen, muutaman muuttujan tultua matkaan, lopetin harrastuksen, koska en enää (tai itse asiassa en tainnut koskaan?) jaksanut harjotella läksyjä ollenkaan ja sillä tavalla ei hirveästi opita. Ja kitaratunnit maksaa kuitenkin, ettei turhan takia viitsisi. Joten lopetin ja siinä meni se toinenkin mahdollisuus tulevasta bändiurasta!

 

Voiko tällaista kirjoittaa blogiin, nettiin, kaikkien nähtäville? En tiedä, kirjoitin nyt, katsotaan mitä siitä seuraa. Tarvitsisin varmaan päiväkirjan, mihin näitä ajatuksia koota ja blogiin vain sellaisia vähemmän henkilökohtaisia asioita…

 

Ja tähän loppuun kappale, johon olen nyt parin viimeisen päivän aikana rakastunut kunnolla: The Rasmus – In the Shadows

Sekä toinen, maailman ihanimpia kappaleita: Katy Perry – Firework

categoryPosted in Yleinen | printPrint
Related Posts:

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment: