Summeri Vantaalla, 12.10.2011

datePosted on 13:06, tammikuu 21st, 2012 by Jere

Meille koulussa tarjottiin lippuja mutama päivä aikaisemmin, että pääsisi Summerin kuvauksiin Vernissalle. Samalla kerrottiin, että siellä esiintyy Apulanta ja Jukka-Poika. Todettiin kavereiden kanssa, että mehän menemme! :D Jukka-Poika ei kyllä sytytä yhtään, mutta Apulantaa jos ilmasiksi pääsee katsomaan, nii totta kai mennään.

 

Aluksi tosiaan keskityttiin kolmen Summer jakson kuvaamiseen. Kuvattiin kolmeen kappaleeseen juonnot, järjestettiin televisiossa nähtäviä kilpailuja ja haastateltiin artisteja. Minulta nämä jaksot tietysti menivät ihan ohi, en muistanut milloin ne tulivat ja sitten ne olivat jo menneet…

Pallon puhallus kilpailu

Apulanta vs. yleisö - köyden vetoa

Minttu huudattaa Jukka-Poikaa

 

Ensimmäisnä esiintyi Jukka-Poika. Kun Pläski julkaistiin silloin aikoinaan, niin kuuntelin kyllä sitä, mutta muu Jukka-Pojan musiikki ei iske, ei yhtään! Kamalimmat ovat (tietysti keikalla tulleet) Silkkii ja Mielihyvää. Sekä joku Kuumasta lämpimään (onko oikein?), mikä keikalla tuli. Se on ainoa kerta, kun olen kappaleen kuullut, silti se kertsi soi vähän väliä edelleen minun päässäni!! Lisäksi Jukka vaikutti olevan jossain aineissa keikan aikana, ilmeet olivat vähän sitä luokkaa… :D Mutta ei se niin kamala ollut, kuin odotin: kaikki ovat parempia livenä!

Tuo ilme ^^ :D

Jukka-Poika

 

Sitten esiintyi tietysti vielä se Apulanta. Keikan aloitti Vasten mun kasvojani ja yleisö oli heti messissä! Setti oli harmillisen lyhyt, mutta löytyi sieltä mm. ensimmäistä kertaa ikinä livenä soitettava Pihtiote, kaunis Armo ja setin päättänyt suosikkini Pahempi toistaan! Kaksi muutakin suurinta suosikkiani, Paha ihminen ja Vääryyttä!!1! tulivat :) Ja vaikka keikka oli lyhyt, oli meininki todella kova ja ihan sika hauskaa muutenkin oli!

Apulannan bisilista: Vasten Mun Kasvojani / Paha Ihminen / Ravistettava Ennen Käyttöä / Pihtiote / Vääryyttä!!1! / Viisaus Ei Asu Meissä / Armo / Pahempi Toistaan

Toni

Jönssi

Sipe

Biisilista

 

Kalle tuli lavalla jättiankan kaa ...

... ja antoi sen yleisöön ...

… vaan ei mulle :( Mutta ei se haittaa, oli hauskaa silti! :D

categoryPosted in Keikat | printPrint
Related Posts:

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment: