PMMP @ Ilta Sirkuksessa, 20.10.2008

datePosted on 19:59, joulukuu 29th, 2011 by Jere

Eräänä iltana syksyllä netissä huomasin mainokset, että Sirkun Finlandian teltassa esiintyy parina maanantai-iltana jokin bändi. Tietysti aloin heti tutkimaan, että ketkä esiintyy ja (erittäin iloiseksi) yllätyksekseni huomasin Pemujen olevan toinen bändeistä. Siitä sitten juoksin heti huutelemaan iskälle, että tuonne pitäis päästä ;)

Toinen jännä asia minkä huomasin oli, että lippuja sai kahdenlaisia: normaaleja keikkalippuja saeki keikkalipun + uuden DVD:n. Minä tietysti tuon DVD-version otin, kun sen saisi sitten keikalla, eli kaksi päivää ennen virallista julkaisua, sekä siinä oli nimmarit. Eikä se edes ollut, kuin 5-10 euroa kalliimpi!

 

Keikalle saapuessa sitten aluksi ostimme Obelixille jonkinlaisen sirkus-härpäkkeen, mitä siellä oli myynnissä ja haimme DVD:ni. Sitten menimme itse “saliin” sisään ja hetken kiisteltyä suostuin menemään istumaan. Nykyisin en enää todellakaan suostu menemään istumaan varsinkaan PMMP:n keikalla (joidenkin muiden ehkä), mutta tuolloin menin, eikä se edes ollut hassumpaa. Sieltä näki oikein hyvin, eikä ahdistanut väenpaljous, kun ympärillä ei ollut tungosta.

 

Keikan aloitti PMMP:n paras aloitusbiisi Synestesia! Luulin tosin hetken kappaletta Niinaksi aluksi, en tiedä mikä sekaannus mulle sattui :D Heti seuraavaksi saatiinkin jo kuulla toista kertaa ikinä esitettävä uusi Taajama kappale, mikä kertoo Paulan sanoin yksinäisestä poikamiehestä, joka ajelee kuolevassa kylässä ja kaipaa erästä.

Seuraavaksi keikka räjähtikin Kollaa kestää -yhtyeen Syksy coverilla ja heti perään bändin oma mättö Joku raja! Mättöä tuli muutenkin aika paljon mm. Viimeinen valitusvirsi, Päät soittaa, Kovemmat kädet sekä perussetin päässtänyt Matoja ja koko keikan lopettanut Kohkausrock.

Mätön lisäksi setistä löytyi muutama ihana harvinaisuuskin. Kuten jo aikaisemmin sanoin Syksy tuli, sekä Joku rajan jälkeen Kiitos ja vielä Kesä-95. Akustisena harvinaisuutena tuli myös Salla tahtoo siivet! Tuon ihanan kappaleen kuulin ensimmäistä kertaa, samoin kuin Taajaman (luultavasti kaikki kuuli), Kiitos, Maria Magdalena sekä Leskiäidin tyttäret.

Mutta kun tuollainen määrä harvinaisuuksia ja ihanuuksia tuli, niin eräs peruskappale oli tiputettu pois: Rusketusraidat ei tullut! Myöskään Ikuinen leikki ei tullut, vaikka se oli biisilistaan merkattu, mutta bändillä hajosi tekniikassa jotain. Tästä tytöt kertoili, kun Paula oli törmännyt päivällä aikaisemmin autollaan kaverinsa autoon, hänen kännykänsä sekosi ja bändin saapuessa keikkapaikalle oli koko sirkus mennyt pimeäksi. Aina ei voi olla hyvä päivä :D

Spiikit oli muutenkin todella hauskoja! Esimerkiksi kun Paula sanoi “Ikuinen leikki” ja kun tajusi olevansa väärässä (bändin alkaessa soittaa Kesäkavereita), niintotesi “Kerranki mä olin väärässä”. No, Kesäkavereiden jälkeen Mira sitten sanoi “Toinen uus” (eli Viimeinen valitusvirsi), vaikka oli Ikuisen leikin vuoro ja tytöt totesivat pelin olevan tasan. Paulalla oli myös räppikone mukana, mihin hän räppäsi vähän Synestesiaa. Ja ennen Oo siellä jossain mun kappaletta tytöt muisteli heidän riitaansa Kesä-95 kappaletta tehdessä, kun parista sanasta tuli suurta vääntöä :D

 

Keikan jälkeen pyysin miksaajalta biisilistaa ja sen sainkin :)

1. Synestesia
2. Taajama
3. Syksy
4. Joku Raja
5. Kiitos
6. Taiteilia
7. Kesäkaverit
8. Ikuinen leikki – SKIPATTIIN
9. Viimeinen Valitusvirsi
10. Salla Tahtoo Siivet (akustinen)
11. Joutsenet (akustinen)
12. Kesä-95
13. Oo Sielä Jossain Mun
14. Matkalaulu
15. Päät Soittaa
16. Maria Magdalena
17. Kovemmat Kädet
18. Matoja
- – - – - – -
19. Leskiäidin Tyttäret
20. Kohkausroc

 

Aivan MAHTAVA keikka!! Ja vielä parempaa on, että sain tallennettua tämän c-kasetille, kun se tuli jouluaattona silloin. Nojoo, c-kasetin laatu ei ole kovin mahtava, mutta kelpaa :D

 

Edit. muokkasin yhtä spiikiä, kun olin selittänyt sen ihan päin mäntyä :D -3.1.12

categoryPosted in Keikat | printPrint
Related Posts:

4 Responses to “PMMP @ Ilta Sirkuksessa, 20.10.2008”

  1. Keith on tammikuu 27th, 2012 at 00:18

    Hi. I’m a PMMP fan in England. I hope it’s ok to use English as I can’t manage much Finnish – anteeksi!

    Yesterday on YouTube I saw a short video in which Paula uses a toy to alter her voice (PMMP: Paulan räppikone), and she jokes a bit. When I searched for information about that gig, I found your post. Unfortunately I can’t fully understand it (I’m mostly using Google Translate and it’s not very good with Finnish) but it looks like you mentioned that part of the gig (“Paulalla oli myös räppikone mukana, mihin hän räppäsi vähän Synestesiaa”). Maybe you’ve seen the video?

    I see that you got the set list. That was useful to me as I’m trying to build up a list of those. I think you said they didn’t play Ikuinen Leikki although it was on the list. Can you explain why? I didn’t understand that bit.

    • Jere on tammikuu 27th, 2012 at 17:11

      Hi! :) Of course it’s ok yo use English and I’m glad that you had patient to make the effort of translating this on Gloogle Translate, because, as you said, it’s not working so well with Finnish…

      But yea, that video is filmed from this concert I wrote about. Paula sang clips from Synestesia and Kesä-95 and joked somewthing else funny there :D

      And yes, they didn’t play Ikuinen leikki at the end of the day. Some of their instruments broke down, so they couldn’t play the song… That’s too bad, becouse it’s one of my favorite songs.

      And sorry, if I used bad English, I tried to check is there any mistakes :D

  2. Keith on tammikuu 27th, 2012 at 19:34

    Don’t worry, the English was fine. A few mistakes, but I can understand.

    Ikuinen Leikki is one of my favourites too, and it’s one of the songs which got me into PMMP. Sounds great on the album, but sadly I’ve never seen a really good performance of it on video. There’s a TV recording made at Rumaklubi (17.9.03) but the girls aren’t as animated as I’d like (they look sort of tired), so I found that disappointing. Have you seen that one? It’s on YouTube.

    If some instrumentation broke down, did that affect any other songs, or was it only something special they needed for Ikuinen Leikki? The only special thing I can think of is that Mikko’s guitar needs to make an unusual sound, and maybe that requires extra equipment.

    • Jere on tammikuu 28th, 2012 at 15:39

      Good :) And some of those mistakes are just misspellings, because I can’t write even Finnish without making mistakes :D

      But yes, I have seen that video. If I remember correctly, at least Paula had a fever and so on, so that is not one of the best gigs. But hopefully there will come good video to YouTube some day… they just should play that song more often!

      And Ikuinen Leikki was the only song, that was skipped, so I’m not sure… But according my memory Paula said, that some instrument broke down. But as this was the release gig of book and dvd, they had some extra musicians playing at least the keyboards, so maybe something like that broke down… Three years is too long time, I can’t remember any more :D

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment: