Tiktak @ Ideapark, 1.12.2007

datePosted on 00:32, joulukuu 26th, 2011 by Jere

Tiktakin viimeinen ikärajaton keikka, minun viimeinen Tiktak-keikka, Tiktakin viimeisen kuukauden ensimmäinen keikka. Tuohon iltaan päättyi hyvin pitkälti iso jakso minun elämästäni.

 

Tunnin ajomatkan kotoota Lempäälälle olin hyvin sekalaisissa fiiliksissä. Toisaalta olin erittäin innoissani ja fiiliksissä, että näkisin ihanat Tiksut taas, puolentoista vuoden tauon jälkeen! Mutta samalla tiesin, että tämä olisi nyt minun osaltani se viimeinen… Lopulta olin kuitenkin pääosin ihan fiiliksissä, kun kuuntelin äitin kanssa autossa vähän aikaa sitten tullutta kokoelmaa ja lauloin kaikki kappaleet mukana.

Ideaparkille saavuimme muutama tunti ennen keikkaa ja ostoskeskuksessa oli vielä kaupat auki. Kävimme siis aluksi ostelemassa vähän joululahjoja ja muuten vain shoppailemassa. Taisimme myös käydä syömässä, ennen kuin ostoskeskus meni kiinni. Sitten se meni ja menimme autoon odottamaan puoleksi tunniksi, että pääsisimme sisälle uudestaan :D

 

Kun kello oli sen seitsemän ja sisään pääsisi, niin minä tyyliin juoksin ja tanssin sisään, olin niin innoissani! Jonossa oli hyyyyvin hankalaa pysyä paikoillaan, olisin vain halunnut rynniä sisään ja keikalle. No, lopulta sisään päästiin ja sain yllättävän hyvään paikankin! En edestä, mutta edessäni oli vain pienempiä, joten näin hyvin. Sehän se on tärkeintä!

Tiktakilla oli lämppärinä jonkun laulu- tai karaokekilpailun voittaja, joka veti ainakin Irinan Älä riko kaavaa, jonkin toisenkin Irinan biisin ja pari muuta hyvää kappaletta, joista minulla ei tällä hetkellä ole mitään hajua :D Tämän laulajan lopetettua aika meni aika nopeasti siihen yhdeksään, milloin keikan piti alkaa. Vähän hitaammin aika sitten mateli varttia yliin ja puoleen kymmeneen, eikä bändiä vielä lavalle kuulunut. Joku mun vieressä vitsailikin, että onkohan tytöiltä katkennut kengästä korko :D

 

Keikka sitten kuitenkin lopulta pääsi alkamaan ja alkoi aivan mahtavasti todellakin Paha sana biisillä! Olin katsellut kiertueen settilistoja aikaisemmin netistä ja miettinyt, että toimiikohan tuo alussa… No voin sanoa, että todellakin toimi! Keikka jatkui, minusta ehkä Tiktakin ärsyttävimmällä kappaleella Jäällä. Biisin jälkeen Emppu ilmoitti, että keikalla kuvaaminen on kielletty, joten en ole löytänyt koskaan YouTubesta tältä mahtvalta keikalta kuin kaksi ekaa biisiä :(

Setissä oli mukavasti vähemmän kuultuja biisejä myös, kuten Sattuu ja Kaikki hyvin! Ja todellakin odotettu uusi biisi Mutta mä rakastan sua, joka löytyy vain tuolta kokoelmalta, tuli myös! Sekä vähän biisin jälkeen tuli, myöskin kokoelmalta löytyvä, vuoden 2007 vertio vanhasta kunnon Minne vaan biisistä. Ja jos muistan oikein, myös Lopeta hitistä oli taas vähän uudistettu versio :D

Ennen Rannaton tai Harhaa kappaletta joku henkilökunnasta lavan vieressä kuiskutti Nooralle jotain ja Noora alkoi sanomaan, että nyt on hätätilanne tai jotain vastaavaa, mutta Tuuli oli alottanut seuraavan biisin laskemisen jo :D Minulta tosin kyseinen biisi meni vähän ohi (ehken siksi muista, että mikä se oli…), kun mietin, että mitä nyt on tapahtunut. Kappaleen loputtua Noora sitten sai sanottua, että jonkun pikkutytön isä oli siellä etsimässä tytärtään ja lapsi löytyi näin onneksi.

Yllättäen Heilutaan kappale oli taas ns. viimeisenä kappaleena, mutta sitten tuli encore ja Tänä yönä taivaaseen päätti lopullisesti keikan. Encoressa tuli myös Sankaritar. Olin vähän pettynyt, ettei Miten onni korjataan tullut, vaikka se oli ainakin osalla kiertueen keikoista tullut… Mutta mahtava keikka oli ehdottomasti silti, että sitä en ole jäämässä suremaan :D

Biisilistaus luultavasti oikeassa järjestyksessä:

1. Paha sana
2. Jää
3. Sattuu
4. Kuka vaan
5. Lopeta
6. Kaikki hyvin
7. Mutta mä rakastan sua
8. Satuprinsessa
9. Minne vaan
10. Häiritsen sinua
11. Samantekevää
12. Rannaton
13. Harhaa
14. Heilutaan
 ———————————-
15. Sankaritar
16. Tänä yönä taivaaseen

 

Keikan jälkeen tytöt jakoivat vielä nimmareita!! Oli minulla aikaisemminkin jostain tyttöjen nimmarit, mutta nyt sain siihen kokoelmaan (minkä äiti fiksuna oli ottanut mukaan keikalle) ja ne ainakin pysyvät tallessa :) Koska olen ne toiset jo tainnut jonnekin hukata :D Ja saatan lisätä jossain välissä tähän kuvan nimmareista.

AIVAN MAHTAVA PÄÄTÖS MINUN TIKTAK KEIKOILLE!

 

Ps. Äiti osti minulle keikalta kiertueen t-paidan, minkä sain sitten joululahjaksi! :)

categoryPosted in Keikat | printPrint
Related Posts:

Leave a Reply

Name: (required)
Email: (required) (will not be published)
Website:
Comment: